Nyt minulle iski inspiraatio Metal Angel -tapahtuman leikkimielisestä kisasta finalisteille, jossa piti jakaa halloween tyylinen kuva instagramissa, johon piti liittää samalla halloween aiheinen teksti. Siitä alkoi aivot raksuttaa jälleen ja tajusin että olisihan tässä yks jos toinenkin halloween teemaan sopiva kertomus. Koska instagramin tekstitila on liian pieni niille jutuille, ajattelin että olisi taas sopiva hetki ottaa blogi käyttöön!
ELI, teen teille postauksen jossa kerron omia ns yliluonnollisia kokemuksia ja samassa myös ystäväni >Suvin< kokemuksia, koska molemmat ollaan asuttu ”kummitustaloissa” (rakastan lapsuudenkotiani silti, kaikkeen tottuu) ja olemme sen verran paljon olleet toistemme luona ja jaettu kokemuksia. Niitä riittää, joten mietin että voisin jopa tehdä useammankin postauksen niistä.
Tähän alkuun kerron samasta jutusta mitä kerroin instagramissa (voit löytää jutun tästä) mutta syvennyn siihen paremmin ja kerron sen tavallaan leikkaamattonana versiona.
Let’s start:
Kun olin vielä pieni lapsi, iltaisin en meinannut saada unta. En uskaltanut laittaa silmiä kiinni kun tuntui että joku seisoo sängyn vieressä tai sängyn päädyssä ja tuijottaa. Jotkut tietää että jotkut henget ovat hyväntahtoisia eikä niitä tarvitse juuri pelätä, tässä tapauksessa ei ollut tietoa mistään ystävällisyydestä. Siitä tuli pelkästään kamalan ahdistunut ja pelottava olo. Ei siinä, totta kai lapsen mielikuvitus on vilkas välttämättä kokemus ei ole todellinen, kaikki tietää sen. Jossain vaiheessa kyllä lapsikin alkaa miettimään kauan tuollaisen jatkuessa että onko tämä totta vai pelkästään oman pään sisäistä. Näimpä aina kun joku kaveri tuli meille yöksi ja nukkui mun vieressä siinä samassa 120cm leveässä sängyssä, kysyin aina aamuisin: ”Nukuitko hyvin, miten sait unta?”. Mieltä alkoi kalvamaan siinä vaiheessa aika nopeasti kun kerta toisensa jälkeen vastaus oli kaikilta saman kaltainen: ”No ihan hyvin muuten. Pelotti vaan vähä” ”Ihan niinkuin joku olisi seisonut sängyn vieressä ja tuijottanut”. Toisilta taas en kerinnyt odottaa vastausta aamuun asti kun jo illalla kaveri kysyi että pelottaako/ahdistaako minuakin. Noh, asiaa ei oikein muuta osannut kuin ihmetellä. Myöhemmin se kehittyi niin että ”näin” ne hahmot. En tiedä kuinka realistisesti mutta ”näin” kuitenkin. Ja syy miksi kirjoitan sen heittomerkkien sisään on se että en nähnyt niitä siten kuin näen realistisen ihmisen tai esineen mun edessä, enemmänkin ns mielikuvana, sellaisena haaleana. Sitä on vaikea selittää, edessä ei näy ketään mutta näkyy kuitenkin ja tunnet sen läsnä olon niin kuin tunnet jonkun ihmisen läsnä olon kun olet esim jonkun ystäväsi kanssa kotonasi, tiedät että et ole yksin. Ja mä tiedän myös sen eron siinä kun vain kuvittelen sellaisen viereeni, kuin se että se oikeasti on siinä. Ero on valtava.
Ja mä tiedän miltä tämä kaikki kuulostaa sellaisen päähän joka ei usko mihinkään tällaiseen. Älkää huoliko, en mäkään uskoisi jos mun ei ois jo pakko uskoo näiden kokemusten takia.
Miltä ne hahmot sitten näyttää?
Valkoinen valtava kaapu/mekko. Ei näy käsiä ja jalkoja tai niitä ei ole? Kasvot? Mustaa täynnä, kuin niitä ei olisi mutta ne ei ole läpinäkyvätkään. Ei silmiä, nenää, suuta, pelkkää syvää mustaa. Hiukset? Todella pitkät mustat tai vaaleat, useammin mustat. Heidän kasvojensa takia kutsun heitä ”kasvottomat tytöt” tai vaan ”kasvottomat”. Jos joku tietää mitä nämä ovat niin tulee mielellään kertomaan mulle, kiitos. Itse en ole näistä löytänyt infoa mistään. Ja näitä on kokonainen lauma.
Jossain vaiheessa ne eivät olleet pelkästään enää sängyn vieressä tuijottamassa, vaan ihan missä vaan. Ikään kuin ne olisivat alkaneet jahtaamaan minua ja työntämään mua pikkuhiljaa hulluutta kohti kunnes olisi lopulta käynyt jotain. Nukkumisen kanssa ongelmat pahenivat kun en uskaltanut nukkua ollenkaan, vaikka kuinka väsytti ja silmät painuivat kiinni niin en uskaltanut antaa väsymykselle periksi, en ennen kuin keho päihitti mun mielen väsymyksensä kanssa. Siitä onkin jäänyt tähän päivään asti sellainen huono tapa että en välttämättä osaa alkaa nukkumaan vaikka kuinka haluaisin ja väsyttäisi. Silloin ne jo porukalla piirittivät mun sängyn iltaisin kun menin nukkumaan, tahdoin tarkkailla niitä etteivät ne tulisi lähemmäksi. Sitten tuli yks ilta hetki kun silmät painuivat kiinni, säpsähdin takaisin hereille, avasin silmäni ja näin yhden ”kasvottoman” ”kasvot” melkein kiinni minussa. Jokin oli kuitenkin erillaista, sillä olikin suu, sillä oli suu täysin auki, omituisessa virneessä, ja terävät hampaat tulivat esille. Siinä vaiheessa kyllä mieluummin laitoin silmät takaisin kiinni.
Loppu peleissä näiden näkeminen jatkui jaksottaisesti, välillä ei ollut mitään ja välillä niitä oli jatkuvasti. Nyt viimeisimmästä kerrasta taitaa olla jo jopa 2 vuotta kohta. Sitä ennen ne olivat myös pitkän aikaa poissa. Siitä ne olikin outoja, kun välillä et edes muistanu niiden olemassa oloa enää, etkä todellakaan ole miettinyt niitä pitkään aikaan ja yht äkkiä, ihan tyhjästä, sellainen saattoi vaan ilmestyä jostain nurkan takaa ja muistat taas miltä tuntuu kohdata aidosti sellainen, koska silloin pomppaa sydän kuuhun asti. Ne tulivat jokaisella kerralla tavallaan vahvempana takaisin mutta jospa ne olisivat jättäneet mut jo rauhaan lopun elämäksi ja jos ei niin luoja mua pelottaa mitä seuraavalla kerralla tapahtuu jos ne tulee takaisin, varsinkin kun nyt on kulunut jo näin pitkä aika...
Sitten vaihdetaan ”kasvottomista” hetkeksi aihetta muihin kokemuksiin. Toki voin kertoa aiemmasta aiheesta lisää joskus jos haluatte.
Kuten aiemmin jo mainitsin, ystäväni Suvin kanssa asuimme molemmat oman kaltaisissa ”kummitustaloissa” ja Suvi muistutti mua just tänään siitä kuinka joskus oltiin mun luona, menossa nukkumaan, kunnes huoneen läpi leijaili ikäänkuin valkoinen pallo joka hävisi vaatekomeroani kohti mennessä. Ja mä vannon, se ei ollut mikään valopallo tai heijastuma mistään vaikka kuinka yritettiin kääntää se sellaiseksi. Mun muistaakseni olen nähnyt toisenkin kerran äitinikin asunnossa nukkumaan mennessä saman kaltaisen valkoisen pallon, joka ei ollut heijastuma mistään. Tosi outoa. Muutenkin mua on aina ahdistanut oma vaatekomero lapsena, Suvi kuvaili sitä näin: ”Se komero on tosi ahdistava, varsinkin kun sen lähelle menee, niin tulee ihan kuin semmoinen seinä vastaan joka painostaa ja aina on semmonen tunne, kun avaa sen oven, et jotkut kattoo siellä.” Mä luulen että tässäkin tapauksessa kyse on ”kasvottomista” mutta en ole satavarma siitä.
Suvin talossa puolestaan taas yläkerrassa, jossa oli pitkään remonttivaihtoehtoa menossa suurimmassa osassa tilasta, kuului askelten ääniä vaikka siellä ei ollut ketään. Remontin aikana yläkerrassa kasassa olevat lankut kaatuilivat itsestään.
Suvin luona alakerrassa oli kans komero, josta sillon tällöin kuului kissan naukumista vaikka kaikki olivat pihalla tai nukkumassa. Heillä oli kissa joka synnytti siellä komerossa, koska se oli lämpimin ja rauhallisin paikka, koko talossa. Pentueesta yks synty kuolleena ja sille lähdettiin hakee pussia että se noukitaan sieltä pois, kun emo oli pukkinu kuolleen pennun pois siitä muitten läheltä. Niitä oli 4 pentua + kuollut pentu. (Meni siis max 10sekunttia hakee keittiöstä pussi) Kun sitä kuollutta tultiin hakee, niin siinä oli enää vaan 3 pentua + kuollut pentu. Veivät kuolleen pois ja alkoivat katsomaan, että missä se yksi on. Ei löytynyt mistään ja aattelivat, että antaa olla emon pentujen kanssa rauhassa ja eiköhän se yks sitten tule esille jostain. Mut ei sitä ikinä enää sen jälkeen näkyny. Siellä oli siivottu ja etitty sitä vielä sen jälkeen, kun siirsivät muualle ne pennut ja emon. Vielä sen jälkeen kun Suvi ja koko perhe muutti pois ja tyhjensivät koko komero, niin ei sieltä mitään luurankookaan löytyny ikinä. Vain mystistä naukumista.
Kuvailtiin myös Suvin kanssa videoita ja muistan kerran kun tehtiin ”pelottavaa vampyyri leffaa” yläkerrassa ja tuli kohtaus missä mä ja Suvi ”taisteltiin” ja meistä parin metrin päässä olevat raskaat puutarha penkit, jotka olivat tukevasti päällekäin, kaatuivat. Eikä sitä betonilattiaa tärisytä kaksi lasta sillä tavalla että ne sen takia olisivat kaatuneet. Eikä siitä parin metrin päästä yllä hipaistakaan niitä. Harmi että mulla ei ole sitä videota ja kohtausta näyttää teille, siinä kuuluu yhtäkkiä taustalla kamala rysäys ja sitten näkyy kun se puutarhapenkki oli pudonnut lattialle. Onneksi tämän kaltaiset outoudet olivat jo tuttuja juttuja ja saimme kuvattua ”mahtavan leffamme” loppuun.
Tietysti on niitäkin kokemuksia, kun olen ollut Suvin luona ja olemme nukkuneet yläkerrassa, (jossa oli kyllä myös hieman pelottavaa nukkua) on alkanut taas kuulumaan askeleiden ääniä ja olen ollut niin varma että nyt sieltä tulee joku demoni ja me kuollaan. Aamulla kuitenkin selvisi että Suvin äiti oli ollut laittamassa vain pyykkejä kuivumaan.
Jos sulla on jotain omia kokemuksia yliluonnollisesta tai samankaltaisia pelottavia kokemuksia, tuu ihmeessä jakaa ja kertoo mulle! Tahdon kuulla.
Tai muuten vaan tuu kertoo mitä tykkäsit tästä postauksesta ja haluatko kuulla kenties lisää näitä juttuja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti