Katoaminen?

Mietin välillä jos tapahtuisi tilanne, jokin sellainen tilanne missä mut napattaisi. Jos katoaisin. Kokisin kamalia asioita ja mm. henkilöllisyyteni vaihdettaisiin. En voisi pitää kehenkään yhteyttä ja kaikki muut luulisivat minun kuolleen. Kunnes vuosien päästä, joku päivä pääsisin vapauteen, takaisiin omaan elämääni. Takaisin eloon. Kävisin säikäyttelemässä ystäviäni yksitellen läpi. Huijaisin aluksi olevani jokin toinen henkilö ja seuraisin reaktioita milloin he tajuaisivat sen olevan oikeasti minä. Se olisi jotenkin omalla tavallaan hauskaa.

Entä jos oikeasti vain katoaisin? Haluaisin tietää, että nousisiko mun arvoni joidenkin henkilöiden silmissä, vaihtuisiko mielipide? Olisiko heillä sittenkin jotain sanottavaa tai kerrottavaa minulle? Katuisivatko he joitain tekemiään asioita? Jos kyllä, niin mitä?

Välillä oikeasti toivoisin niin tapahtuvan. Ehkä toivon niin taas välillä ennemmin siksi että häpeän tai pelkään jotain.

Mutta jos katoaisin johonkin sellaiseen paikkaan missä voisin aloittaa kaiken alusta? Tekisinkö ne samat asiat ja virheet kuin nyt? Muuttaisinko suuntaa ja tekisinkin kaiken ihan eri tavalla? Tai jotain siltä väliltä?

Mitä mä sit oikeastaan muuttaisin mun elämässä?  Ehkä olisin mm. lopettanut ensimmäisen suhteeni jo paljon aikaisemmin, jos olisin ryhtynyt siihen sitten alun alkaenkaan. Olisin panostanut tosissani siihen kitaran ja basson soittoon, sekä yleisesti musiikkiin. Olisin jättänyt pari jätkää välistä ja keskittynyt ennemmin siihen kenet oikeasti halusin. Olisin jättänyt tutustumatta joihinkin henkilöihin. Olisin viettänyt enemmän aikaa joidenkin kanssa ja pitänyt yhteyttä. Olisin sanonut suoraan muutamia asioita. Olisin jättänyt asioita sanomatta. Olisin mennyt puhumaan poliiseille kun oli tarve. Olisin teinin alkuna mennyt kotiin yöksi – vaikka kuinka kännissä olisin ollut ja hävettänyt – niin olisin säästynyt paljolta. Nyt josjoku nuorempi lukee tätä, niin tosissani pyydän, mene mieluummin yöksi sellaiseen paikkaan missä olet OIKEASTI turvassa ja suojassa, kuin sellaiseen mestaan josta hädin tuskin tunnet ketään tai sellaisen ihmisen luokse ketä tuskin tunnet. Itse en vain kehdannut kotiin mennä jos olin ottanut, etten jäisi kiinni mutta ihan hyvin olisin voinut mennä. Mieluummin ne huudot olisin kuunnellut kuin kokenut kokemukset jotka tämän virheen kautta sain.

Mutta niin, olisin vaikka mitä tehnyt tai jättänyt tekemättä.

Jos kuitenkin voisin valita, jäisinkö sinne paikkaan missä voisin aloittaa kaiken alusta vai palaisinko takaisin tähän mitä minä nyt olen? Palaisin todennäköisesti takaisin. Olisi kovin uuvuttavaa kokeilla ottaa kaikki alusta. Vaarana kun kuitenkin olisi se että asiat menisivät vielä huonommin mitä ovat menneet. Eivätkä asiat loppunsa ole edes huonosti. Minua lisäksi kiinnostaa miten tämä elämä jatkuu tässä tilanteessa. Miten kaikki tulee selviämään? Mihin tämä päättyy ja miten?

Toisaalta jos vaihtaisin kokemuksiani, en välttämättä olisi minä nyt joka kirjoittaa tätä tekstiä vaan joku ihan toisenlainen ihminen. Saattaisin olla tunteeton ja käyttäytyä ihan kamalalla tavalla. Saattaisin oikeasti olla joku hienohelma nipo, joka on tottunut saamaan kaiken mitä haluaa ja vain sitä parasta. Saattaisin olla se joka arvostelee tuolla ihan kaikkia ja katsoisin muita nokanvartta pitkin. Mistä sen tietää jos olisinkin jokin psykopaatti murhaaja kun olisin jättänyt psykalle menemättä ja asiat olisivat menneet huonommin?

Ihan mitä vain voisin olla, joten olen kuitenkin jotenkin tyytyväinen tähän mitä nyt olen. Mulla on kaikki kuitenkin kohtuullisen hyvin, eikä tarvitse aina olla asiat parhain päin. Eihän täällä muuten mitään oppisi jos ei virheitä tekisi. Monia asioita olen kuitenkin jättänyt tekemättä sen takia että pelkään mokaavani. Siitä pelosta kun pääsisi pois, voisin olla taas astetta tyytyväisempi itseeni. Olen kuitenkin tyytyväinen jo tähänkin, sen varjolla mitä olen kokenut ja mistä olen selvinnyt. Asenne muutos on ollut paikallaan monestikin. Vielä parannettavaa on kuitenkin. Ikinä ei ole valmis koska muuten ei olisi enää mitään kehitettävää.

Asiat voisivat olla huonomminkin, niin olen pyrkinyt ajattelemaan ja se on myös monesti auttanut.

Kaikesta huolimatta olisi kiva kadota hetkeksi ja jonkin ajan jälkeen, ihmisten luultua mun kuolleen, kävisin säikyttelemässä kaikki. Häähää. – Olisiko sittenkin pitänyt käydä vielä pari kertaa psykalla? –

Juttu taas vähän karkasi vähän syvällistenkin ajatusten puoleen ja olisin voinut jatkaa taas ehkä loputtomiin mutta ei se mitään! Muilla samankaltaisia, omanlaatuisia, syvällisiä mietteitä? Jakakaa ihmeessä taas ajatuksenne kanssani.

Ohessa oleva kuva ei liity, mutta laitoimpahan tämän tb kuvan näyttävyyden vuoksi.
En oikein osaa tehdä postausta ilman minkäänlaista kuvaa.

~LoveThisLifeStyle~

Instagram: Wocol

Tumblr: Wocol

Snapchat: Wocol

Menoa&Meininkiä

Taas on päälle viikko tullut kierreltyä. 

Lähdin viikko sitten perjantaina Jyväskylään ja sieltä lauantai aamuna Kajaaniin. Kivaa oli käydä sielläkin pitkästä aikaa. Tais mennä lauantai ilta juhliessa, Onnelassa oli glow rockersit ja sen taas huomasi menosta. Aamulla snäppejä katsellessa pystyi vain toteamaan että on ainakin ollut hauskaa ja menoja. Pienen naamapalmun kanssa sai osaa tallenteista kyllä katsoa...

Oli mukavaa nähdä kaikkia mutta osa kyllä harmiks jäi näkemättä. En kovin kauaa voinut viipyä kun maanantaina lähdin jo takaisin ajelemaan Jyväskylään. Sitten kun olen Kuopion kohdalla menossa tulee Suvilta kuvia meikeistä mitä jäi... Noh, se on nyt hetki pärjättävä ilman niitä. Pian mä siellä tuun toivottavasti taas käymään!

Kyllä, vihdoin ja viimein sain otettua kotoa autonkin mukaan kun Tampereen kotipuolesta sain autopaikan. En tiiä mitää parempaa fiilistä ku ajella autolla pitempää matkaa ja kuunnella musiikkia tunteella rauhassa. Kuopiossa on aina perus pysähdys paikka siltä väliltä. On mukava käydä sielläkin aina moikkailee kaikkia. Pitäis vaan joku kerta tässä käydä sillä seudulla vähän pidemmän aikaa, niin kerkeis enempi nähdä kaikkia.

Jyväskylässä käyn siskon työpaikalla välillä tekemässä apuna töitä. 

Hyvin sinänsä että Jyväskylässä käyn välillä töissä ja asun Tampereella... Noh, jospa sitä täältäkin suunnalta sais töitä. Ja hyvä et edes jossain päin on välillä jotain tekemistä. 

Torstaihin asti kävin siellä sitten töissä ja päivällä lähdin Lauran kanssa insinööriopiskelijoiden 22h kestävälle risteilylle. Käytiin mutka Tukholmassa, maissa vaan ei nyt tullut kyllä käytyä... Aluksi risteily tuntu enemmänkin pelokkaalta idealta mutta sitten pikkuhiljaa bussissa Jyväskylästä Turkuun alkoi idea tuntua paremmalta. Mistään myrsyvaroituksesta en mitään älynnyt mutta mietin yön aikana kylläkin että kylläpä tää laiva keinuu... Sieltä päivällä herätessä aloin laskemaan viimeisiä rahoja joilla luojan kiitos sai vielä ostettua ruokaa.

Päästiin perjantai yöllä vielä turvallisesti takaisin Jyväskyläänkin.

 

Lauantai vietettiinkin sitten äidin hoivissa flunssassa. Eilen sitten nappasin Outin myös Jyväskylästä kyytiin ja ajeltiin takaisin kotiin Tampereelle. 

Tämä päivä onkin sitten mennyt ihan vain makoillessa ja lepäillessä tätä flunssaa pois. Mitä nyt Krista tahtoi orjatyövoimaa haalareiden merkkien ompelussa. Saatiin jopa viisi merkkiä yhteensä kiinni! Vielä ois sitten noin kymmenen jäljellä... Huomenna jatketaan. Langat vain meinas olla vähän solmussa välillä ja lahkeita ommeltiin yhteen. 

Mitä? Ai että Stylistiksi valmistunut?

No mutta voin kertoo että en mikään innokkain ompelija ole. Ekaa kertaa, kun amiksessa astuin luokkaan ja katsoin ympärilleni, mietin että "mitä hittoa mä teen täällä?" koska koko luokka oli täynnä ompelukoneita.

Kyllä se ompelukin lähti sujumaan kuitenkin loppujenlopuksi. Niin sen jälkeen kun ompelin ehkä vuoden ajan yhtä hametta. 

Rakastan tuota vaahteraa, mikä on meidän pihassa kotona Parkualla. Aivan upean näköinen näin syksyisin!

Toivon vain niin että voisin herätä huomenna ilman tätä flunssaa. Juuri nyt kun sitä ei sais olla..

~LoveThisLifeStyle~