Tunteiden vuoristorata.

Viime yö ei mennyt niin kuin piti. Sain unta vasta 5-6 aikaan ja heräsin joskus kahden aikaan päivällä. Siinä sitten heräiltyä siivosin huonetta ja purin asiat pesukoneesta, tein ruokaa ja katsoin televisiota.  Sain jopa pestyä pyykitkin tässä illan mittaan. Että tällainen päivä mulla, mites teillä? Tänään voisi kokeilla vähän aikaisemmin nukahtamista ja aamulla herätystä aikaisin niin joutas lenkille ja salillekin tästä.

Kerkesin mä päivällä oikeastaan lueskella kaikki mun vanhat postaukset, jotka löytyvät mulla vielä luonnoksista kun olen ne täältä poistanut. Pienen naamapalmun kanssa lueskelin niitä. Oli siellä kyllä joitain hyviäkin pointteja ja niistä on kovin hyvä verrata sitä miten mun elämä ja ajatusmaailma on muuttunut. Katselin niitä vähän silläkin jos sieltä löytyisi jotain postauksen aihetta, sekä sillä että saan hahmotusta siitä mihin olen silloin joskus jäänyt. Kovin moni niitä postauksia varmaan ei muista ja musta tuntuu että osa mun lukijoistakin on vaihtunut. Pointsit ja anteeksi pyynnöt niille ketkä muistaa.

Pari hyvää ajatusta sainkin siitä mistä kaikesta voisin postailla ja sain muistutuksen itselleni että mun pitäis tehdä lista, missä on kaikkea mitä haluisin ennen kuolemaa tehdä. Viimeisimmät poistetut postaukseni olen kirjoittanut 2014 vuoden alussa ja niissä avaan aika paljon mun ajatuksia ja tunnemaailmaa. Ylipäätään huomasin miten paljon kirjoitin mun suhteista ja tunteista ihmisiä kohtaan aika avoimesti. Ketään harvoin kuitenkaan nimellä mainitsin. Musta tuntuu että aika moni loppujen lopuksi piti niistä postauksista missä vuodatin mun sekavia tunteita, joten mä ajattelin tehdä pienen katsauksen tähän maailmaan taas. Mä otan suoria lainauksia mun vanhoista postauksista ja avaan mun tämän hetkistä olotilaa osittain niiden pohjalta. Eikä haittaa jos ei tiedä niistä vanhoista postauksista mitään tai ylipäätään mun aikaisemmasta elämästä. Avaan tätä aihetta todella paljon, että sillä ei ole merkitystä.

Mä kirjoitin niin paljon ennen rakkaudesta, kaikesta siihen liittyvästä. Nykyään mulla tekee jopa vähän vaikeaa edes kirjoittaa tuo sana, saatika sitten että sanoisin sen ääneen. Eikä sillä että en rakastaisi yhtään ketään, tunnen kyllä, en vain osaa sanoa tuota kenellekään enää.

Mitä mä olin joskus, olin niin naiivi ja sinisilmäinen. Olin niin sokea rakkaudelle ja kaikkeen siihen liittyen. En osannut elää yksin ja se oli pahinta mitä voisi ikinä olla. Onneksi mä päätin silloin 16-vuotiaana muuttaa asian. Missä mä olisin nyt jos en ois tehnyt niin? Kuinka typerä mä edelleen olisin? Enkä sano että olisin nyt kaikista viisaimmillani ja selviytynyt kaikesta. Ehei, tiedän että tämä on osittain vasta vain alkua. Oon itse asiassa näiden kaikkien tunteiden suhteen aika solmussa.

Ja kun sanon että olen ollut todella typerä ja sinisilmäinen, jään samalla miettimään että onko asia kuitenkaan niin? Olenko sittenkin tällä hetkellä oikeasti se typerä? Se naiivi tyttö osas kuitenkin rakastaa tai näyttää tunteitaan. Sillä oli tosi selkeät rajat asioiden ja suhteiden suhteen. Siitä mikä on oikein ja mikä on väärin. Tuntuu että mun pitäisi ottaa osittain mallia siitä tähän nykyiseen minääni, sillä hänellä oli tieto siitä miten toista ihmistä sai ja ei saanut kohdella. Oli tieto siitä miten sai käyttäytyä ja jos sitä rajaa rikkoi, ei käynyt hyvin. Miinus tässä tytössä oli se että hän ei tiennyt miten muut saivat kohdella häntä, missä meni oikean ja väärän raja toisen käytöksessä. Onko asia kääntynyt niin päin että tiedän nykyään rajat mitä muut saavat tai eivät saa tehdä mutta itse saan tehdä miten lystään? Tämä väite tuntuu osittain loogiselta.

On itsestänikin todella outoa kirjoittaa musta kolmannessa persoonassa mutta se nyt vain tuntuu kaikista viisaimmalta. En koe olevani enää se sama ihminen.

Mua vähän pelottaa ja jännittää hypätä tähän menneisyyden maailmaan mutta mä toivon että tätä kautta oppisin ymmärtämään itseäni vähän paremmin. Otetaan siis ensimmäinen lainaus.

” Nyt siis kerron miksi minä halusin erota 16kk kestäneestä suhteesta, kun meillä oli oma asuntokin. Olihan se ihanaa saada oma asunto ja päästä kokeilemaan omiakin siipiä kumppanin kanssa, mutta arki on liian arkista mulle. En vain jaksanut, haluan jotain enemmän vielä näin 16 vuotiaana. Elämän ei pitäisi olla sellaista jo tässä iässä. Kyllä asioista voi olla monta eri mieltä, mutta puhun nyt omakohtaisesti. Aloin kyllästymään arkeen. Olo oli aika turha suoraan sanottuna. Pieni masennuskin puski päälle eikä jaksanut enää oikein mitään enään, jälleen. Tunteetkin sitten siinä samalla toista kohtaam alkoi hiipumaan. Yritettiin me et siitä suhteesta oisi vielä tullut jotain, olisihan siitä ehkä voinutkin tulla, mutta mä halusin taas päästä vapaalle. Kummassakin oli omat hyvät ja huonot puolensa, ei voi sanoa että toinen olisi ollut niin kamala tai hirveä että ei jaksanu sitä. Enemmän vika oli mussa. Jep, koska mua on niin vaikee saada pysymään aloillaan. Pienet riidatkin siinä välillä alkoi jo turhauttamaan. Päätin siis että olisi parempi jos erotaan. Vaikka toinen olisi halunnut jatkaa mä en voinut. Mä en vain pystynyt. Parempi näin.”-          1.12.2013

Tämä oli se käänne kohta mikä muutti mun elämää todella paljon. Tästä on aikalailla tasan kolme vuotta. Tuossa pätkässä on aika hyvin kiteytetty kaikki oleellinen ja haluan aloitta näinkin kaukaa tämän koska viime aikoina on alkanut tuntumaan siltä että ei mun menneisyydellä ole merkitystä. Kyllä sillä vain on merkitystä, sillä mun menneisyys on luonut musta osittain tämän ihmisen mikä nyt olen. Mietin kans sitä että jos osa ihmisistä tietäisi näitä asioita, he ymmärtäisivät mua ja mun käytöstä paljon paremmin. Voi olla että ne ihmiset joiden haluisin tietävän, eivät tule koskaan tätä lukemaan tai kuulemaan mitään mun aikaisemmasta elämästä. Siinä tapauksessa heidän ei välttämättä edes tarvitse.

Joka tapauksessa. 13-vuotiaana aloin seurustelemaan ensimmäisen kerran vakavasti ja se suhde kesti 11kk. Erottiin, oltiin pari kk erossa ja palattiin taas yhteen. Pari kk kerittiin siinä seurustella, kunnes menin rippileirille. Tapasin siellä tämän toisen pojan jonka kanssa seurusteltiin 16kk ja asuttiin saman katon alla hetki ennen eroa.

Tämä ensimmäinen vakava suhteeni oli erittäin vaikea, henkisellä tasolla. Mielenterveysongelmat olivat aika vahvassa roolissa. Molemmilla. Eikä ne todellakaan helpottuneet sillä yhdessä ololla. Pelkäsin todella paljon siinä suhteessa ja olin paljon alakynnessä. Kun sitten menin rippileirille ja tapasin toisen pojan, totesin ensimmäisen suhteen loppuvan viimein siihen. Tämän toisen pojan kanssa mulla oli paljon turvallisempi olo. Mun oma käytökseni vaan muuttui. Edellisessä suhteessani oltua niin paljon alakynnessä, mun piti olla nyt se joka määrää ja hallitsee. Siitä syntyikin sitten täys tuho. Mä totesin, että mun on tehtävä tälle tilanteelle jotain ja saatava itseni hallintaan. Siihen loppui sitten sekin suhde.

Koin että en ollut valmis millekään suhteelle. Ennen kuin saisin itseni ja elämäni kasaan.

Mutta nyt.

En tiedä pystynkö edes millekään suhteelle vaikka haluaisin.

Pelkään että musta tulisi taas samanlainen hirviö tai että jotain muuta kamalaa tapahtuisi. Onhan mulla ollut tässä kolmen vuoden aikana aika paljon kaikenlaista säätöä. Eikä nekään kovin menestyneitä juttuja ole olleet. Tuntuu että osaan vain tuhota kaiken. Olen siten päättänyt että en edes oleta keltään yhtään mitään jos asioista ei mulle päin naamaa sanota.

Mä tarviin jonkun todellisen jäänrikkojan tähän.

” Tiedän että tunnen erästä ihmistä kohtaan paljon, mutta mua pelottaa. Typerää, mutta mä pelkään rakastua. Mikä mua vaivaa, ei mulle ennen oo näin käyny. Ensin pystyin olemaan ihan normaali ja rento, mutta nyt sitte iski stoppi. Se ujous ja kaikki muu epävarmuus.
Saisin taas varmaan vaan siipeeni..Entä jos se ei kohta enää välitä kun alkaa tuntee mua enemmän..”-          6.1.2014

Sitten huomaankin seuraavan postauksen myötä että tämä sama ongelma on alkanut lähes heti. Huomaan edelleen ajattelevani näin samanlaisissa tilanteissa. Aikalailla tasantarkkaan juurikin näin. Näillä lainauksilla ei ole kuin kuukausi väliä. Huvittaa, että kun olen päättänyt edellisessä postauksessa, etten halua vähään aikaan ketään ja haluan olla yksin, oppia elämään yksin, niin mitä? Jo on joku mielessä. Tunteillensa kun ei aina välttämättä voi mitään.

” Enkä mä meinaa sitä et toises ois jotai huonoo, ei, mun pääs flippaa vaa pahemman kerran. Nyt vasta älysin miten paljon menneet painaa. Ja nyt kun aloin pelkää rakkautta romahdin, romahdin täysin. Yhtäkkiä, ilman syytä. Mä vaan itkin. Vaikka joku aika sitten olin niin itsevarma kun vaa voi, ei. Se oli vain muuri minkä rakensin suojatakseni itseäni. Halusin tehdä itsestäni tunteettoman, melkein onnistuikin ennen kuin joku mursi sen. Ja ilman sitä muuria kaikki tuntuu niin vaikealta..”
-          6.1.2014

Tämäkin toistuu toistumistaan. Aina kun olen saanut rakennettua sen muurin (joko tietoisesti tai alitajuntaisesti) joku tulee ja rikkoo sen. Ongelmahan tässä on se, että kun he rikkovat muurin, samaan aikaan he myös poistuvat mun elämästä. Aina, ihan aina. Miksi te teette mulle näin? Harvoin selityksen olen saanut. Muutaman kerran on tää kliseinen: ”Sussa ei oo mitään vikaan, mä en vain pysty nyt mihinkään.” Sitten onkin jo seuraavana päivänä uus kierroksissa. Huvittavaa tässä on taas tämä, että miten mä ite tein? Käytin tota samaa fraasia ja tein ihan samalla tavalla. Silti en usko jos joku mulle niin sanoo. Mikä näitä ihmisiä vaivaa, mikä mua vaivaa? Naiset… Ota näistä selvää kun eivät itsekkään ota itsestään selvää.

” En vain osaa elää itse itseni kanssa, tarvitsen jonkun toisen siihen vierelle.”
-          6.1.2014

Tää sattu mun sieluun. Typerä tyttö.

Äh, nyt kolmen vuoden jälkeen totean, ei, en tarvitse tähän ketään. Tai osaan kyllä olla yksin, siinä ei ole mitään vikaa. Tykkäänkin olla yksin, nauttia omasta tilasta ja ajasta. Mä tarviin todellisuudessa niin paljon omaa rauhaa mutta suhteissa mä en osaa vain suhteuttaa sitä oikein. Mulla on niin suuri pelko siitä että toinen hylkäis mut. Siksi en voi olla niin paljon yksin. Ainuthan tässä yksin olossa on se että kaipaisi välillä sitä hellyyttä, toisaalta sitä on oppinut olemaan ilmankin tarvittaessa.

” Olen erittäin rakkauden haluinen ja teen mitä vaan että saisin edes jollain tavalla kokea sitä. Olen kuin vampyyri, joka janoaa verta ja kuolee jos ei sitä saa. Ja eiryisesti menen sekaisin ilman rakkautta, en kykene mihinkään ilman sitä. En edes tiedä muuta syytä elää kuin rakkaus, totta puhuen. Ei täällä ole muutakaan järkevää, eikä sekään ole.”
-          6.1.2014

Siinä taas yhen sortin psykoosit tulilla.

Miks kukaan ei oo voinu sanoo mulle, että lopeta, et voi oikeesti olla tollanen? Onneksi tajusin sen itsekkin.

Mä en edes tiedä miten joku voi elää pelkän rakkauden ja parisuhteensa varjossa koko elämäänsä. Eikä siinäkään varsinaisesti mitään vikaa ole mutta kun tuota lukee niin niin… Tarvitseeko mun edes sanoa enempää?

”Mä tiedän et elämäs on paljon pahempiakin asioita yms, mut täl hetkel tää on paha asia mulle ja mun on pakko kirjoittaa siitä että saisin selvitettyä päätäni. Ja sit ne huomiohuora-ajatukset voitte syysätä, mä kirjotan edelleen mitä haluan ilman mitään huomion ja säälin kerjuuta. Eli, tää vaa tuntu helpommalta. Vaikka totuushan on se että ei tää hirveesti vieläkään mun oloa helpota.”-          6.1.2014

Vaikka totuushan on se että kadotit pointtisi tähän tekstiin.

Mitä siis tähän asti opimme? Tämä mun tunteiden ja ajatusten maailma on edelleen yhtä vuoristorataa jokainen sekunti. Sama kuin repisi päivänkakkarasta lehtiä irti hokien: ”Rakastaa, ei rakasta, rakastaa, ei rakasta..” En ole oikein varma mitä haluan ja mihin pystyn. Tämä teksi on näin pitkä vaikka purin vasta kaks vanhaa postausta. Tästä ei ollut todellakaan tarkoitus tulla näin pitkää. Toisaalta se ei haittaa yhtään, sillä mähän voin taas jatkaa tästä lisää eri postauksessa. Näissäkin kirjoitetuissa ajatuksissa olisi vielä niin monta kääntö puolta.

Wocol kiittää ja kuittaa tällä kertaa parin vanhan kuvan, yhden lainauksen, sekä parin biisin sanojen kera.

” Mutta liian monta kertaa olen kuullut sanat: "mä en voisi ikinä tehdä sulle mitään pahaa". Ja nii varmaa, tähän mä en enää usko vaikka kuka tahansa sanoisi sen mulle. Kiitos, älkää enää luvatko tätä mulle kertaakaan. Siinä vaiheessa mä alan pelkäämään vasta tosissani, koska asia on kääntynyt aina toisin päin."       6.1.2014

"Jos et anna periksi, voit edelleen voittaa

mutta miten jaksaa yrittää kun menneisyys tavoittaa

pakomatka päättyy aina, vaik helpoint olis vaieta

maailman laidal ei oo helpompi vaieta

teko seuraa elämääs, se hajottaa sut lopuksi

ellet muuta vihaa demonisi kanssa sovuksi"

~LoveThisLifeStyle~

Instagram: Wocol

Tumblr: Wocol

Snapchat: Wocol

"Olisin heti valmis kuolemaa sun puolesta,

mut rakastan nii et varmaa heräisin kuolleesta"

*P.S. Katosin tutkimaan vanhoja biisejä ja tämä liittyy vahvasti. Nämä sanat tässä biisissä on vain jotain niin läheltä liippaavia.
Sana ft. Rela - Palava Maa