Olen kuitenkin huomannut, että en keksi enää puhuttavaa. Oikeasti. Tai en osaa enään luoda keskusteluja ihmisten kanssa.
Yleensä jos olen pitkiä aikoja puhumatta ja törmään johonkin ihmiseen kenelle puhua, niin selitän ja selitän kaameen paljon. Jopa siihen pisteeseen, että alkaa jo hävettää.
Nykyään musta kuitenkin tuntuu, että en osaa sanoa enää mitään. Kun on ollut päivän tyyliin itsekseen hiljaa (puhun kyllä myös paljon yksin) ja sitten kun on seuraa, niin yhtäkkiä en enää osaakaan puhua. En vain yksinkertaisesti enään tiedä mitä puhuisin ihmisille.
Se tekee olon äkkiä hyvin ahdistavaksi ja epävarmaksi.
Se on myös hyvin hämmentävää. Yleensäkin kuulen että suurimmalla osalla on sellainen kuva minusta, että keksin juttua kuin juttua, tai että tutustun uusiin ihmisiin kovin helposti.
Okei, mä tutustun uusiin ihmisiin kovin helposti, mutta siihen vaikuttaa hyvin paljon myös mun spontaanisuus.
Musta tuntuu, että olen vain nyt jostain syystä hiljaisempi. Enkä ole aivan varma, miten rikkoisin tämän kuplan.
Mikä tämän on aiheuttanut on epäselvää.
• Se, että olen vain vieraantunut ihmisistä?
• Se, että mua pelottaa sanoa mitää jos vaikka vahingossa häiriin toista tai suututan? Vaikka se mun sanominen ei edes ois mitään sellasta että tarvis suuttua. Pelkään kuitenkin sanovani jotain väärin.
• Se, että olen niin paljon uusien ihmisten kanssa tekemisissä, että olen joutunut johonkin lukko tilanteeseen? Mutta musta tuntuu, että tähän ei auta mikään muu kuin olla uusien ihmisten kanssa tekemisissä ja opetella.
• Se, että olen aina pitänyt itseäni outona ja erilaisena? Kun selitän, niin selitän myös paljon omanlaisiani juttuja, enkä uskalla enää selittää niitä jos ihmiset kummaksuvat minua?
• Se, että olen niin vähän ihmisten kanssa tällä hetkellä tekemisissä?
Vai olenko ollut aina tällainen hiljainen? En omasta mielestäni, enkä usko, että muutkaan minut hyvin tuntevat sanoisivat minun oleva hiljainen persoona. Edes uusien ihmisten ympäröimänä.
Olen kyllä aina kokenut olevani ujo uusissa tilanteissa ja ihmissuhteissa, en vain usko että se olisi ikinä näkynyt tai vaikuttanut näin paljon mitä nyt.
Ja vaikka mulla olisikin sanottavaa tai kysyttävää, tuntuu etten saa suutani vain auki. En uskalla sanoa mitään, vaatii niin paljon rohkeutta että saan edes jonkun sanan suustani.
Mutta jos mun parhaimmat ystävät ois nyt tässä, ei mulla ois mitään ongelmaa. Näin mä ainakin kuvittelen. Olisin ihan oma itseni, koska noh, mä olen varma että mä voin olla oma itseni heidän seurassa. Silloin ei hiljaisuuskaan edes haittaisi. Mä pystyn erittäin hyvin olemaan mun parhaimpien ystävien kanssa hiljaa vaikka koko päivän jos siltä tuntuu.
On kaikesta huolimatta myös tärkeää osata olla toisen ihmisen kanssa yhdessä hiljaa.
Eli ongelma on siis uusien ihmisten tai puolituttujen kohdalla?
Tai lähinnä mua siinä hiljaisuudessa, mitään sanomattomassa mielentilassa, häiritsee se mitä toinen tuntee tai ajattelee tilanteesta? Ehkä ei mullakaan olisi sen hiljaisuuden kanssa ongelmaa, jos toistakaan ei haittaisi.
Mutta miten tutustut ihmiseen hiljaisuudessa? Etkä uskalla sanoa tai kysyä mitään?
Kun yleensä kuulee sanottavan, että kyllä juttua luulisi riittävän jos vain kemiat kohtaa ihmisillä.
On varmasti näinkin, mutta musta kun vahvasti tuntuu, että se ei aina näin mene. Tahtoisin siis kumota tämän väitteen. Jos toinen, kenen kanssa keskustelua pitäisi luoda, on sellainen ei-niin-puhelias tyyppi. Mitä hittoa sitten tehdään?
Miten se, että sulla on puhumisen kanssa ongelmia, liittyy kemiaan toisen ihmisen kanssa millään tavalla?
Ihmisillä kun on puhumisen kanssa paljon erilaisia ongelmia.
Joku on huono haastattelutilanteissa.
Joku ei osaa puhua tunteistaan.
Joku ei osaa puhua uusille ihmisille.
Joku on ylipäätään huonon puhumaan mistään kenellekään ja on siksi hiljainen.
Ihmiset kun on erilaisia. Näin ajateltuna niin kyllähän ne kemiat on saatu silloin toimimaan erilaisten ihmisten välillä hyvinkin.
Mietin kuitenkin, että onko pidemmän päälle yhtä huono se, ettei osaa sanoa mitään, kuin se, ettei osaa olla hiljaa?
Onko mahdollista pitää itseään puheliaana ja sosiaalisena persoonana kun samaan aikaan pitää itseään erittäin pienenä ujona olentona?
♠️ ilmeisesti on.
Onko mahdollista pitää itseään itsevarmana ja vahvana ihmisenä kun samaan aikaan pitää itseään erittäin epävarmana henkilönä?
♠️ ilmeisesti on.
~•~•~•~•~•~•~•~•~•~•~•~•~•~•~•~
Näin pieni tilannekatsaus ja käväisy mun pään sisään mitä siellä oikein tapahtuu. Olen erittäin iloinen jos jaksoit lukea tämän loppuun asti ajatuksen kanssa. Teksti saattaa vaikuttaa myös sekavalta, se kun on kirjoitettu suoraan päästäni tähän ajatuksen kulun mukaan.
Tahtoisin vaihtaa asiasta mielipiteitä ja kaipaisin myös neuvoja tilanteeseen.
Onko sulla ollut samankaltaista tilannetta? Miten oot pärjännyt asian kanssa tai päässyt siitä yli?
Käykää ihmeessä koluamassa mun muutkin somet 👇🏻
Ig: Wocol
Sc: Wocol
~LoveThisLifeStyle~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti